Kiinalainen hoitotiede tukee ihmisen fyysistä ja psyykkistä tasapainoa ja sisäisiä rytmejä. Eri sisäelinten energiat aktivoituvat vuorokauden eri aikoihin ja eri vuoden aikoihin. Elämme juuri nyt myöhäiskesän aikaa, Maa elementin aikaa jolloin on terveellistä suunnata huomio erityisesti vatsan, pernan ja haiman hyvinvoinnille. Kun otamme tämän huomioon yksikertaisin toimenpitein, siirtyminen syksyyn on helpompaa, keho voi paremmin, väistämme flunssa-aallot ja olemme paremmalla tuulella.
Vatsalaukku, perna ja haima rakastavat säännöllisiä ruokarytmejä ja vähähiilihydraattista ravintoa. Hiukan täysjyväriisiä ja tattaria hoitaa pernaa, mutta suuret annokset pastaa, valkoista riisiä ja perunaa tukahduttavat.
Pieni makeahko maku esim. fenkolista, kanelista, hunajasta tai banaanista on hyväksi mutta liika vehnä, sokeri ja maitotuotteet tukahduttavat niiden energiaa. Pernan, haiman ja vatsalaukun energian ongelmat vaikuttavat koko kehoon. Vatsalaukun tehtävä on vastaanottaa ravinto, jauhaa ja muokata se niin, että perna voi jakaa sitä koko kehoon. Kehon nesteiden virtaaminen, umpirauhasjärjestelmän aktiivinen toiminta, sidekudokset ja verisuoniston kunto katsotaan riippuvan pernan energiasta.
Kaikenlainen tukkoisuus juontaa juurensa pernan energian ongelmista. Esimerkiksi lymfanestekierron heikkous ja turvotus kehossa, kankeus nivelissä sekä kaikki liikaa paksuuntuneet nesteet kuten lima ja esimerkiksi valkovuoto kertovat tarpeesta hoitaa Pernan energiaa.
Yleisin suomalaisten ongelma onkin ns. kosteus joka ilmenee ilmavaivoina ja pahoinvointina, limaisuutena, hiivatulehduksina, kystina, paiseina, raskauden tunteena päässä, vatsassa ja raajoissa. Tämä johtuu liiallisesta maitotaloustuotteiden, sokerin ja vehnän käytössä ruokavaliossamme. Huoliajattelu ja pohtiminen aina obsessioon asti heikentää myös näitä kallisarvoisia sisäelimiä.
Nyt näin pitkän kuuman kesän jälkeen useilla ihmisillä on yhä kehossaan kuumuutta raskaiden grilliherkkujen, alkoholin juomisen ja kuuman sään takia. Silloin myöhäiskesän ja alkusyksyn flunssat piinaavat pitkään kestävänä limaisuutena, tulehduksina, ummetuksena, ilmavaivoina ja vatsakipuina. Närästysoireet saattavat piinata kun kuumuus häiritsee vatsalaukkua.
Käytä avuksesi tällöin basilikaa ja sitruunamelissaa, endiiviä, voikukkaa ja vältä raskaita aterioita ja rasvaisia ruokia, olutta, siideriä ja valkoviiniä ja makeisia. Syö pieniä aterioita ja juo minttuteetä.
Sään siirtyessä kylmään ja jos huomaat kehosi jo viilentyneen kesän jäljiltä, älä käytä enää pelkkiä kylmiä aterioita äläkä juo kylmiä juomia. Käytä lempeästi kypsennettyä ruokaa jota ei ole käristetty rasvassa. Höyrytys on lempein tapa kypsentää vihanneksia. Tällöin myös kasvisten tärkeät rasvahapot eivät tuhoudu. Lisää ruokiin inkivääriä, kurkumaa, fenkolia, kanelia ja juo inkivääriä ja fenkolin siemeniä myös teenä.
Hoida vatsalaukkuasi, pernaasi ja haimaasi myös menemällä luontoon. Jätä murheesi metsään ja etsi kadotettu yhteys luontoon ja maahan. Opettele irrottautumaan edes hetkittäin ongelmistasi pysähtymällä palleahengitykseen. Toistele itsellesi ajatusta : ”Juuri tässä nyt kaikki on hyvin ja tasapainossa” Pian kehosi uskoo sen ja sisäelimesi kiittävät ja suorastaan hymyilevät vastaukseksi. Yllätykseksesi saatat havahtua siihen tosiasiaan että asiat järjestyvät. vastaukseksi. Nauti ystäviesi kanssa sadonkorjuun juhlasta ilolla ja kiitä ruoasta hyvänä ystävänäsi. Arvosta maan antamia ja lähellä tuotettua luomu- ja lähiruokaa.
RuoanSulatuskurssi 14.10 Perinteinen Kiinalainen Lääketiede, luontais- ja funktionaalinen lääketiede yhdessä antavat kiehtovia vastauksia ruoansulatusongelmiin ja auttavat Sinua luomaan uudenlaista terveyttä ja hyvinvointia. Teemme myös ruoasulatusta hoitavaa akupainantaa ja ruoansulatuselimiäsi helliviä Health Qigong harjoitteita.
Kurssin hinta 50 e, sis. pientä vatsaa hellivää purtavaa ja juotavaa.
Sitova ilmottautuminen 20.9 mennessä, paikkoja rajoitetusti pienen salitilan vuoksi, varaa omasi nopeasti: Silja Kuitu p. 0440880786, silja.kuitu@naturmedi.fi
Ota mukaan muistiinpanovälineet ja mukavat vaatteet
Huom! Jos tulet myös Immunitettikurssille 4.11. klo 16-20 , saat 10 e alennuksen maksessasi RuoanSulatuskurssin yhteydessä Immuteettikurssinkin.
Ruoansulatus ja suoliston kunto vaikuttaa olennaisesti immunitettiin joten nämä kurssikokonaisuudet liittyvät yhteen saumattomasti,. Kurssit voi käydä erikseenkin.
Kirjoittaja ja RuoanSulatuskurssin kouluttaja on Silja Kuitu Dr. of Naturopathy, Perinteisen Kiinalaisen Lääketieteen terapeutti, vyöhyterapeutti, Ireca-metodin kouluttaja ja Qigong ohjaaja
www.naturmedi.fi, fb: NaturMedi
perjantai 21. syyskuuta 2018
keskiviikko 19. syyskuuta 2018
Att utmana kroppen med rörelse
Vartefter åren
går känns det som om vi skulle bli styvare och stelare i kroppen, vi är inte
lika viga som förr. Orsakerna till det här kan ju vara olika, t.ex. om man har
en ledsjukdom eller muskelsjukdom är ju anledningen rätt klar. Men de allra
flesta av oss har ingen medicinsk orsak till att bli stela, utan orsaken är helt
enkelt den att vi har format kroppen enligt vårt rörelsemönster, ett begränsat
rörelsemönster.
Det här blev väldigt uppenbart för mig när jag för snart 4 år
sedan gick med i en träningsgrupp vars mål var att delta i ett hinderbanelopp,
den sport som har blivit så populär på senaste år. I gruppträningarna skulle vi
böja oss ner, få grepp om ett liggande traktordäck, häva upp det med benstyrka,
och få det att tippa över till andra sidan. Vi skulle bära varandra över axeln,
krypa under låga nät, och vi skulle hoppa ner från 2 meters höjd. Vi klättrade över
en smal stång på några meters höjd, hängde i ringar, klättrade i rep (som jag
aldrig klarade av ens i skolgymnastiken), och vi skulle gå armgång på räck. Vi hade
också träskträningar, då vi bar stockar på gungfly eller kastade frisbee åt
varann.
I mitt arbete som
massör står jag mycket och det är viktigt att ha en bra ergonomi, att stå rätt
och använda kraften och händerna rätt. Men jag blir lätt stel, för en hel del
av arbetet går ut på att spänna kroppen och överföra kraft från benen till
massagen. Jag har därför märkt hur gott det gör mig att kräla, krypa, huka mig,
klättra och studsa. Till en början kan det göra ont eller kännas omöjligt, men
efter ett tag får man de spända musklerna att ge med sig och släppa till kraft också
i ovana rörelser.
Fascinationen med
hinderbaneloppen måste ligga i att det talar direkt till något väldigt ursprungligt
inne i deltagarna. Du möter elementen, doppar dig i kallvatten, klättrar,
springer, hoppar, rullar dig i gräset medan adrenalinet får dig att glömma de flesta
småskavanker, du utmanar dig själv att hoppa ner från ställen som får det att
suga i magen, du klättrar över nät som är lite flyktigt fastspända – du blir
skitig och svettig och håret känns som stålull efteråt, men oj så det känns
gott i lilla reptilhjärnan. Du överlevde! Och du hade roligt! Vilken kick!
Här är jag efter Tough Viking 15 km på Stockholm Djurgården i augusti 2017.
Ett av mina
favoritkonton på instagram är Jonas Parandians konto som heter naprapatjonas.
Han gör små videor och utmaningar med rörlighetsövningar eller övningar som
aktiverar olika muskelgrupper i vår kropp. Det är intressant och tankeväckande
att följa med, och för det mesta testar jag också på hans tips. Kolla in honom
du med, du hittar honom på instagram under namnet naprapatjonas.
Marlene Ahlberg,
utbildad massör
Wasa Wellness
Bokningar via: https://slotti.fi/booking/wellnessmassage/
Marlene Ahlberg,
utbildad massör
Wasa Wellness
Bokningar via: https://slotti.fi/booking/wellnessmassage/
lauantai 8. syyskuuta 2018
keskiviikko 29. elokuuta 2018
torstai 9. elokuuta 2018
Qigong - alkeis ja jatkoryhmä alkaa 6.9 2018 - Nybörjar- samt fortsättningsgrupp startar den 6.9 2018
Ihana tapa aloittaa syksyä qigonharjoituksella!
Sinulla on mahdollisuus tulla harjoittamaan notkeutta ja lisäämään kehosi energiavarastoja miellyttävin qigongliikkein nyt talvella torstaisin tammikuusta lähtien
Alkeisryhmä alkaa 6.9 klo 16:30 -17.30 ja jatkuu 4.10 saakka (5 kertaa)
Jatkoryhmä alkaa 6.9 klo 18-19:15 ja jatkuu 6.12 saakka.
Qigong on liikemeditaatiota, sekä samanaikaisesti myös henkinen harjoitus. Qigong auttaa täyttämään tyhjentyneet energiavarastot, sekä se on metodi joka lisää niin psyykkistä kuin fyysistä voimaa säilyttäen terveyttä.
Hinta: 15 euroa/ kerta tai 5 kertaa 65 euroa. Otan myöskin TYKY/ Smartum- setelit vastaan.
Ennakkoilmoittautumiset ja tiedustelut viikko ennen kurssi alkaa Carina Granö-Träskelin
puh 040 153 2003 tai carina@wasawellness.fi
Tervetuloa!
Vill du komma och träna upp din smidighet och öka energinivån i kroppen? Det har du möjlighet till under ett pass fyllt med härliga qigongrörelser på torsdagar med början den 18 januari.
Nybörjarkursen inleds torsdagen den 6.9 kl 16:30-17:30 och pågår fram till den 4 oktober.
Fortsättningskursen inleds också den 6.9 kl 18-19:15 och pågår fram till mitten av december.
Ordet qigong kan översättas som rörelse eller arbete med energi. Det är en träningsform som ger både rörelsemeditation och mentalträning samtidigt. Qigong hjälper dig att fylla på din egen energi och ökar din psykiska och fysiska kraft samt får dig att bevara din hälsa. Ett utmärkt redskap för dig som känner att du behöver få ner din stressnivå.
Pris: 15 euro/gången eller 5 gånger 65 euro. Tyky / Smartum sedlar går också.
Anmälan: Anmäler gör du dig till Carina Granö-Träskelin senast en vecka före kursstart på carina@wasawellness.fi eller tfn 040 153 2003.
Välkomna!

tiistai 12. kesäkuuta 2018
Seasonal jooga ja meditaatio su 17.6.
Kesän vuodenaika ja sydän ❤️
Sunnuntaina 17.6.
Seasonal jooga ja meditaatio
Teema: Nauti energiasta - vuodenaika kesä
klo 16-18:30 (ovet auki klo 15:45)
Tunnin jälkeen teehetki
Paikka: Wasa Wellness, Pitkänlahdenkatu 13
Hinta: 30€ (tai 2 rastia joogakortista + 4€)
Tunnin sisältö:
Yin + yang harjoitus + hengitys- ja meditaatio harjoituksia tukemaan kesän teemaa.
Kesän sisäelinparit kiinalaisen lääketieteen mukaan ovat sydän ja ohutsuoli. Ja muistutusta kesän energian tasapainoisesta energiasta, joka on rakkaus, ilo ja intohimo.
Tunti ei vaadi aikaisempaa joogakokemusta. Käännymme sisäänpäin, mutta olemme tuettuja myös muiden kanssaharjoittajien energiasta; kollektiivisesta energiasta.
Yin harjoitus on rauhallinen ja meditatiivinen harjoitus. Tunnin aikana pysytään useita minuutteja keholle helpoissa venyttävissä asennoissa. Liikkeet vaikuttavat niin syviin kudoksiin, sekä elimiin, samanaikaisesti myös tuoden läsnäoloa, tietoisuutta, rauhoittuneisuutta.
Yang taas harjoitukseltaan aktiivinen ja eri tavalla stimuloiva. Asennot koostuvat liikeen yhdistämisestä; virtaavuudesta; sekä asennoista, joissa pysytään joitain hengityksiä.
Hengitysharjoitukset taas vaikuttavat hermostoomme, energiaamme, keuhkoihin ja aktiivisimmat jopa vatsan sisäelimiin. Rauhalliset hengitysharjoitukset meditatiivisuudessaan tuovat syvempää kokemusta läsnäolosta ja sisimmästämme.
Jooga harjoitukset tehdään aina omista lähtökohdista, eli oman kehon, mielen ja kykyjen mukaan.
Seasonal jooga harjoitus pohjautuu niin jooga filosofiaan kuin kiinalaiseen lääketieteeseenkin. Kiinalaisessa lääketieteessä ihminen nähdään kokonaisuutena osana luonnon rytmiä ja jooga harjoituksella voidaan näin tukea elämää ottaen huomioon vuodenajat, jotta keho ja mieli pysyy tasapainossa.
Kevään teemana: Energiasta nauttiminen
Ajanjakso: Kesäkuu - elokuun puoliväli
Elementti: tuli
Makuna karvas
Väri: Punainen ❤️
Jooga terapiana: Liikkeet jotka avaavat ja liikuttavat rintakehää ja rintarankaa. Käsien liikkeet ja sydäntä tasapainottavat liikkeet.
Teemme liikkeitä, jotka vaikuttavat myös muuallekin kehoon 🙏
Pienryhmäkoko
Ilmoittautumiset:
Kristiina Peltoniemi
Joogaopettaja (RYT), Trager®-terapeutti, Reikihoitaja
Puh: 040 582 5669
E-mail: kristiina.peltoniemi@gmail.com
Lisätiedot: www.kristiinapeltoniemi.blogspot.fi
Instagram: www.instagram.com/krisseyoga

torstai 5. huhtikuuta 2018
Mitä on vartalosokerointi?
Vartalosokeroinnissa sokerin ja oikean tekniikan avulla saadaan ihokarvojen lisäksi poistettua hellävaraisesti, mutta tehokkaasti myös kuollut ihosolukko. Tuloksena on karvaton, pehmeä, silkkinen ja terve iho. Tämän menetelmän avulla saadaan poistettua lyhimmätkin ihokarvat koko vartalolta, herkimmiltäkin alueilta (esim. brasilialainen eli brassi) ja vieläpä miellyttävän makeasti sokerilla. Iho ei juurikaan punoita ja se tuntuu todella sileältä. Hoito sopii niin miehille kuin naisille.
Sokerointi on myös erinomainen vartalokuorinta ja se saa ihon tuntumaan silkiltä. Sokeri saa karvan "pullahtamaan" ulos karvatupesta, aiheuttamatta vahinkoa iholle.
Sokeri on ihoystävällinen, vesiliukoinen ja turvallinen tapa poistaa ihokarvoja.
Useiden käsittelyjen jälkeen karvatuppi surkastuu. Karva muuttuu koko ajan hennommaksi, eikä kasva takaisin karheana sänkenä kuten sheivauksen jälkeen. Koska sokeri voi poistaa lyhimmät ja hennoimmat karvat, on mahdollista poistaa karvat niiden varhaisessa kasvuvaiheessa. Tämä voi johtaa karvojen pysyvään poistumiseen.
Sokeroinnin edut:

- Sokeri on puhdas ja 100% luonnollinen tuote.
- Sokerilla voidaan poistaa hyvin lyhyttä, jopa alle 2mm:n pituista karvaa. Paras poistopituus karvalle on kuitenkin 3-5mm.
- Sokeri ei tartu eläviin ihosoluihin. Se tarttuu ainoastaan kuolleisiin soluihin ja karvoihin. Tämä tekee sokeroinnista hellävaraisemman ja kivuttomamman.
- Sokeri ei katkaise karvaa.
- Sokeroinnissa karvat poistetaan karvan luonnolliseenkasvusuuntaan, jolloin karvat eivät katkeile.
- Sokeri ei ole kuumaa. Se ei polta ihoa eikä aiheuta arpia, sillä sokeria käytetään huoneenlämpöisenä.
- Sokeri ei sotke. Sokeroinnissa asiakas ei tunne oloaan tahmeaksi hoidon jälkeen, vaan hoito tuntuu siistiltä ja miellyttävältä.
- Sokeri on hygieenistä.
- Sokeroinnilla voidaan vähentää pysyvästi karvoitusta.
- Sokerointi sallii hellemmän karvanpoiston myös kaikkein intiimeimmille alueillekin.
- Vasta-aiheet: Roacutan-lääkitys, juuri aloitettu Retin-A tai Retinol-hoito, suurentuneet suonikohjut, uudet arvet, auringon polttama iho, syylät, mustelmat, varsiluomet.
Sokerointi hinnat näet täältä!
Kanta-asiakasetu joka 3.kerta -15%
Ajanvaraus 040 354 1611, voi myös laittaa viestiä.
Tai lähetä varauspyyntö tiina.wasawellness@gmail.com
Tervetuloa!
SKY-kosmetologi / Reikihoitaja
Tiina A.Kaukonen
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)