keskiviikko 6. maaliskuuta 2019

Luontaishoitola Seaside osa 1


Mirja Klemets

Puh. 0400 588 564


Luontaishoitola

Mirja Klemets tarjoaa aroma-, shiatsu- ja vyöhyketerapiahoitoja.
Kukkaterapiaa, aurikuloterapiaa ja Psycho Zone-rentoutusta.
Hän antaa hoitoja Wasa Wellnessissä keskiviikkoisin.
Sopimuksen mukaan hän myös ottaa vastaan asiakkaita kodissaan Maksamaassa.


Mirja on opiskellut luontaishoitojaksi AK Luontaisterapiaopistossa. Hän aloitti 2016 ja hänellä on vain kirjallinen loppuosa (vähän kuin Pro gradu tutkielma) tekemättä. Luontaishoitola perustuu kiinalaisen hoidon filosofiana että ”kaikki vaikuttaa kaikkeen”. Hän on tullut vakuuttuneeksi tästä opiskelun aikana. Hoidot joita hän antaa voivat ennaltaehkäistä erilaisia sairauksia kehossa. Kyse on kehon kuuntelemisesta. Hän huomauttaa että hän ei tee mitään ihmeitä, vaan tarkoitus on tarkastella asiakkaan tarpeita. Mirja näkee että hänen hoitonsa auttavat asiakkaita esimerkiksi lievittämään stressiä. ”Olemme hyvin stressaantuneita täällä Suomessa, vaikka täällä ei ole mitään hengenvaarallisia vaaroja, kuten luonnonkatastrofeja”, hän sanoo.


Mirja on eläkeläinen, minkä vuoksi hän antaa hoitoja vain kerran viikossa Wasa Wellnessissä. Hän kertoo että hän tuntee intohimoa luontaishoitoja kohtaan. Kun asiakas saapuu hänelle, Mirja alkaa haastattelulla ja selvittää missä vaiheessa elämässään asiakas on ja millainen hoito sopii parhaiten asiakkaalle. Esimerkiksi hän käyttää eteerisiä öljyä aromaterapian aikana. Aromaterapia on hyvä ihmisille jotka tuntevat turvotusta kehossa ja hoito auttaa heitä pääsemään eroon ylimääräisestä nesteestä kehossa.


Aromaterapia

Aromaterapiassa Mirja käyttää eteerisiä öljyä. Näitä öljyjä pidetään antiseptisina ja voivat olla tehokkaita esim. bakteereita vastaan. Öljyn tuoksu vaikuttaa myös ihmisen muistiin ja hormonijärjestelmään aivossa. Mirja yhdistää usein aromaterapiaa ja lymfahierontaa.  Aromahieronta on pehmeä ja auttaa kehoa rentoutumaan. Sekä mieleen että kehoon voi vaikuttaa positiivisesti. Hoidon aikana Mirja aloittaa hieronnan selästä ylöspäin ja lopettaa kasvohieronnalla.

On myös mahdollisuus saada vain osa hoidosta. Eteeriset öljyt jotka käytetään hoidon aikana valitaan asiakkaan tarpeiden mukaan

Rentouttava aromaterapiahoito kestää noin 1-1,5 tuntia





Kukkaterapia

Mirja työskentelee Dr. Edward Bachin menetelmän mukaan. Bach oli sitä mieltä että voisi parantaa koko henkilöä eikä vain sairautta. Bach löysi 38 kukkauutetta joita voi käyttää eri tunnetilojen hoitamiseen. Nämä kukkauutteet vaikuttavat tunteisiin ja tunnelmaan ja auttavat henkilöä löytämään harmonian. Kukkauutteet ovat täysin vaarattomia eikä niillä ole yliannostuksen vaaraa.

Mirja tutkii asiakkaan oireita, mielialaa ja tarpeita ja valitsee sen perusteella uutesekoituksen asiakkaalle.

Asiakas saa uutesekoituksen mukaan kotiinsa. Sekoitus sisältää 2-7 kukkauutetta. Uuteseos riittää n. 4-6 viikkoa ja asiakas ottaa 4 tippaa 2-4 kertaa päivässä. Seosta voidaan käyttää ennalta ehkäiseviin tarkoituksiin tai kun asiakas kokee vaikeita aikoja elämässään. Kukkaterapia voi auttaa ihmisiä jotka tuntevat väsymystä ja pahoinvointia, mutta jolla ei ole lääketieteellistä diagnoosia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti