perjantai 1. huhtikuuta 2016
Jooga / meditaatio harjoitukset ja tasapaino
Täyttä, läsnäolevaa, hyväksyvää elämää. Harjoitusta, jotta voisimme elää sydämestämme aidosti, rakastavasti, hiljentäen mieltä ja puraten egoa, pelkoja, ehdollistumia. Olla ihmisiä, kohdata toisia ihmisinä aidosti, ihmisenä, tasavertaisesti. Me olemme jo sitä mitä meidän “tarvitsee” olla. “Putsaamme vain peiliä, jonka päälle on kertynyt useita tomukerroksia”; kerroksia, jotka ovat kertyneet elämän varrella. Voimme irtautua rooleista, malleista, kohti aitoa itseämme, kohtaamaan sydämestä, eikä tavasta/kasvatuksesta/miellyttämisen tarpeesta.
Mieli totaa, kuvittelee, haaveilee, muistelee; vie aikaamme. Jooga / meditaatio harjoitukset hiljentävät tätä. Voisimmeko siirtyä mielen kuuntelemisesta tuntemiseen, aistihavaintojen kautta läsnäoloon, tämän hetken elämiseen. Se minkälainen harjoitus kenellekin on sopiva, omaan elämääntilanteeseen sopivaa vaihtelee. Jotta tasapaino säilyy tarvitsemme ehkä kehollisesti fyysistä harjoitusta, jos pääsääntöisesti emme käytä kehoamme paljoakaan. Kehollisesti rauhallisempi harjoitus tukee taas hyvin aktiivisesti kehoa muuten käyttävää. Voimme myös useammissa paikoissa “pelkästään” olla hengityksemme kanssa, tuntea sitä, seurata hengitystä; joko hengitystä, tai rintakehän tai vatsan liikkeitä. Milloin vain voimme tulla itseemme; liikkuessamme voimme todistaa liikettä, tuntea sitä ja tarvittaessa mukauttaa sitä itselle sopivaksi, miellyttäväksi.
Jooga on elämäntapaa tukemaan täydempää elämää.
Olemme itse vastuussa itsesämme, ilman että vaatisimme muiden tuomaan onnea meille, kun onni on sisällämme. Voimme toimia tietoisemmin; luonnollisuus, sen kauneus, aitous, aivoimuus, salliminen, sydänmellisyys ovat luonnollista, aitoa, eikä meidän tarvitse työntää mitään tai ketään pois. Ymmärrämme että olemme yhtä ja yhteydessä.
Sisimässämme tiedämme, voimme olla vapaita, mutta silti vastuullisia.
Hyväksyntää, tasapainoa ja rohkeutta ottaa vastuu omasta elämästä ♥
- Krisse
www.kristiinapeltoniemi.blogspot.fi
♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti