lauantai 1. huhtikuuta 2017

Kevät kolisten tulee. Miten maksasi voi?

Oletko tullut ajatelleeksi, miten tärkeä tehtävä on maksalla?  
Osaatko auttaa maksaasi puhdistumaan?  
Huomaatko maksan tai sapen lähettämät merkit ajoissa?  

Maksa sietää kauan epäterveellisiä ravintorasvoja, sokerin ja hiilihydraattien syömistä, lääkepaljoutta ja vihreiden vihannesten puutetta ennen kuin ihminen yleensä huomaa rääkänneensä rakkaan maksansa miltei hengiltä.

Kevät muistuttaa maksan toksisten aineiden puhdistuksen tärkeydestä.
Terve Maksa jakaa paljon elämän energiaa koko kehoon. Häiriintynyt maksa ilmentyy keväisin vetämättömyydellä. Kiinalaisen Lääketieteen mukaan Maksan energian häiriö voi heijastua unettomuutena, migreeneinä, verenpaineongelmina, ärtyisyytenä, kiukkuna ja ruoansulatusvaivoina.

Sappi ei kykene sulattamaan ravintorasvoja ja käyneet rasvat aiheuttavat turvotusta ja ripulointia.
Sappikivistä kärsivät voivat saada äkillisiä kohtauksia juuri keväisin.
Silmien ongelmat saattavat heijastaa maksan ongelmia tai Maksan energian tukosta.

Tiesitkö että maksa vastaa monien hormonien syntetisoimisesta, synteettisten hormonien ja hormonin kaltaisten yhdisteiden, lääkkeiden, kuona-aineiden, myrkkyjen ja raskasmetallien eliminoimisesta sekä alkoholin ja muiden päihteiden turvallisesta eliminoimisesta. Se vastaa hiilihydraattien ja rasvojen aineenvaihdunnasta ja vaikuttaa veren koostumukseen voimallisesti.

Liika hiilihydraattien ja sokerin syönti saa maksan rasvoittumaan.
Rasvamaksaa on nykyään tavattu alle 10 vuotiailla lapsilla, jotka ahmivat sokeria ja uppopaistettuja rasvoja esim. ranskalaisten muodossa.
Päihteiden ja alkoholin käyttö saa maksan rasvoittumaan ja kolesterolin kohoamaan.

 
Mitä sinä voit tehdä huolehtiaksesi maksastasi?  

Aloita syömällä tumman vihreitä vihanneksia runsain mitoin. Se puhdistaa maksaa lempeästi.

Käytä kirpeitä ja happamia makuja, esimerkiksi purista sitruunaa juomaveteen ennen lounasta. Hapan maku stimuloi sappea ja sulatat näin ravinnon rasvat paremmin ja vältyt ikävältä rasvojen käymiseltä paksusuolessa. Popsi välillä pikkuisen hapankaalia ja käytä puolukkasurvosta lisukkeena ruoan kanssa.

Tärkeät antioksidantit ja hivenaineet, kylmäpuristetut öljyt sekä B-vitamiinit auttavat Maksaa täyttämään puhdistustehtävänsä, joten monipuolinen ravitsemus on maksan tärkeä tuki.

Maksa kaipaa erityistä puhdistusta keväisin, mutta on hyvä ymmärtää miten puhdistus toimii jatkuvasti ja tehokkaasti ympäri vuoden kun huomioidaan myös muut puhdistuselimet. Vääränlainen ruokavalio ja rankka paasto tai muodikas mutta ajattelemattomasti toteutettu detox -kuuri saattaa rasittaa elimistöä ja maksaa entisestään, varsinkin jos elämäntapamuutokset eivät ole pysyviä.

Suolisto on yksi tärkeimpiä puhdistuselimiä. Ummetuksen hoitaminen on puhtaan terveen kehon edellytys. Jos suoli vuotaa jatkuvan tulehduksen seurauksena, toksiset aineet päätyvät suoraan vereen aiheuttaen moninaisia sairauksia ja oireita, kuten mm. reuma, ihosairaukset, alzheimer.  Munuaiset kaipaavat talvella lämpimiä juomia ja ruokia. Liiallinen kahvi ja puhtaan veden puute heikentävät munuaisia.

Keuhkot kaipaavat ulkoliikuntaa ja hengästymistä voidakseen puhdistaa kehoa. Iho tarvitsee hikoilua, ilmakylpyjä ja luonnollisesta materiaalista tehtyjä vaatteita.

Maksa yhteys tasapainoiseen tunne-elämään on Perinteisen Kiinalaisen Lääketieteen mukaan suuri. Kun maksa voi hyvin, olemme sympaattisia, anteliaita, vieraanvaraisia, empaattisia, hyväntuulisia ja nauramme paljon. Häiriintynyt Maksa –elementti ilmenee kiukun ja vihan purkauksina ja nopeina mielialavaihteluina, päättämättömyytenä tai hätiköityjen päätösten tekemisenä.

Opi lisää Kevään puhdistuksesta 5.5.2017 Wasa Wellnessissä klo 16:30 - 20
Hinta 45 €, sisältää kurssin ja välipalatarjoilut.

Enää kolme paikka vapaana! Sitova ilmoittautuminen silja.kuitu@naturmedi.fi tai 0440880786

Kurssin täytyttyä voit ilmoittautua varalle 12.5 pidettävään kurssin joka pidetään jos kurssin ulkopuolelle jää runsaasti halukkaita.

Silja Kuitu  
Dr. of Naturopathy
Perinteisen Kiinalaisen Lääketieteen terapeutti
Vyöhyketerapeutti
www.naturmedi.fi  facebook : NaturMedi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti